ETSIJÄN TYÖMAA

Näen peilistä paljon vieraita kasvoja,

aavikon tuulet puhaltavat lävitseni.

Katson silmiisi ja näen maailman loppuun asti.

Ei ole siellä mitään mihin tarttua kiinni.

Kuinka tyhjyys voikaan täyttää koko tilan,

miten se voi jatkua äärettömyyteen asti?

Haluaisin vain luvan elää ihmisenä, luvan olla,

en halunnut tätä kasvottomuutta.

Enää en halua päivänvaloon,

kaikelle alttiiksi ja paljaaksi.

Suru pitäköön minusta huolta.

Kun viimeksi katsoin taakseni,

oli se vielä siellä.

On turvallista nukahtaa tuttu pelko vierellään.

Aamulla viilsin itseäni tunteakseni

rakkauden,

tyhjyys kasvoi sisälläni

ja saavutti maailmani rajat.

Suljetut korvat pelottavat minua.

Arka sydämeni kääntyy takaisin.

Vapisevin käsin suljen ovet,

minun suruni on heille liikaa.

En jaksa rakastaa,

siitä olen varma.

Ehkä vielä jaksan odottaa huomiseen.

Tahtoisin vain oikeuden

elää rikkinäisenä.

Toivon lisää aamuja, jolloin mihinkään

ei ole kiire,

lisää päiviä jotka kertovat elämästä.

Tunnenko rakkauden kun se saapuu?

Onko se yhtään näköiseni?

PIENI TOIVON KIPINÄ

Mietin elämän olennaisia sävyjä

Ja haluan nähdä enemmän kuin eilen.

Kylmyys tunkee lävitse ja

Havahdun pelkooni.

Ei ole tulevaa

Vain tämä valheiden seitti,

Mitä mä teen jos sekin otetaan pois?

Mihin voisin enää mennä

Olen kiinni tyhjyydessä

Jonka varassa voin hukata ahdistuksen.

Olisiko kaikki toisin jos uskaltaisin

Rakastaa.

Kuinka enää löydän takaisin

Olen herännyt vieraassa maassa;

Saapunut tänne tuntematta ikävää.

Katson toisia kohtaamatta,

Kerron tarinaa joka ei ole omani.

Sieluni itkee ikävää

Jota ei tiennyt olevan.

Mutta sinä rakennat minulle

Paikan vapauteen,

Ohjaat askeleeni oikeaan

Ja kun tuot minulle toivon

Irrotan otteeni ja saavun kotiin.

SYLI

Ilta saapuu

etsii ihminen kotiaan

Näin aina käy, aina uudestaan

Kädet tahriintuneet on mustaan ja

valkeaan

Punainen pelon viitta sitoo menneeseen

Uusi aamu

kuin perhosen ensilento

Lyhyt on matka, toinen siipi liian hento

Peilissä ihmisen kasvot

lapsen kyyneleet

Surematta jääneet surut

unelmat ruostuneet

Kun sylin löytää

löytää vapauden

ja matka jatkuu kanssa Jeesuksen

KANTAKAPAKASSA

Auringon jälkeen

me huojuvissa taloissa

takerrutaan toisiimme

majakan valo hukkuu kuohuihin

kun unohdus kietoutuu ihmisiin

Hämärä tuo voimaa ja lohdutusta

Jalkoja polttaa levoton rytmi

hikikarpalot vierii selkärankaa

juoma kaatuu, lasi särkyy

mutta sydän ei

Vapaus vaatii aarretta etsimään

kaikki odottaa huomista parempaa

Vielä ei kannata lähteä pois

ei me olla kovin kaukana

Tässä hetkessä hyvä olla

ei pelot koskaan kiinni saa

Totuus kyllä aina mahtuu

unelmiemme eteiseen

AAMUNAVAUS

Kadotin sisäisen villapaidan

jäin vangiksi liskojen yöhön

Tuomiokellot aamulla soittaa

ja pakottaa uuteen työhön

Surusilmät peilistä katsoo

kaiken onttouden takaa

taito puuttuu siihen miten

sen muille voisi jakaa

Hellan pesään sytykkeitä laitan

on ilmassa leijuva piimä

Hetken sen jos pysäyttäisin

olis kaikki läsnä siinä

Kissan heleä aamunauku

uuteen päivään kiskoo

Pieniä onnen sirpaleita

taivas meille viskoo

SÄRKYMINEN

Jumalan päivä koittaa

uusi aamu on

Valo varjot voittaa

saa paha tuomion

Päästä irti, päästä vapauteen

päästä tuska, päästä häpeä

Löytyy uudelleen lapsen haaveet

sisälle haudatun pienen ihmisen tunteet

Pue sanoiksi, kerro maailmalle

miten voitto on saatu

Hylätty sisin huutaa

se sotkee suunnitelmat

Hiljennä se jos tahdot

helppo sulkea suu, torjua uusi alku

palata tasaiseen arkeen, tappavaan tylsyyteen

Sisin ei suostu enää

se sulaa, se räjähtää

se hajottaa kuoren palasiksi

Vartijat laskee aseensa ja

päästää valon sisään

UUSI ALKU

Saavuit odottamatta

tähän harmaaseen huoneeseen.

Sumuverho repäistiin pois paikaltaan

Hetken luulin tää silmäni sokaisee,

Kauneus elämän luokseni saapui.

Uskon että mä vielä värit nään

Jo erotan mustan ja harmaan!

Toisinaan kai käy niin

Voi mennä kauaskin harhaan

Totuus etsii jalansijaa

Miettii uskaltaisiko sisään.

Varovasti koputtelee

Se elämänuskoa lisää

Rakkaus saapuu niin kuin aina

Väsymättä ja salaa.

Hiipii hiljaa ja paikkoja järjestää

Jos poistuukin niin aina palaa

Pelkoa en enää kiinni saa

Huoletkin lähtee rajan taa

Haihtuu hämäryys

Joka menneisyyttäni toistaa

VASTUU TARINASTA

Kertomatta jäänyt tarina haalistuu,

katson sen kalpeata pintaa.

Näillä paidanriekaleilla halusin

kerran syleillä koko maailmaa.

Maailma poltti hihani

tuhkaksi.

Kevään koittaessa

kaikki paljastuu.

Elämä luo uudet verhot,

puille uudet vaatteet,

maalle uuden maton,

minulle uuden voiman.

KOHTAAMINEN

Tapasin sinut tänään ensimmäistä kertaa,

vaikka olin tavannut jo tuhansia kertoja.

Ensimmäistä kertaa näin

aavistuksen sielustasi.

Olen kasvanut vahvemmaksi,

voisimme palata takaisin alkuun,

hetkeen jolloin kaikki lähti kulkemaan

turhuuden polkuja.

Tekisinkö kaiken toisin,

vai antaisinko sittenkin olla?

Kadunko hetkiäni elämän koulussa?

Syytänkö Häntä,

joka minut tällaiseksi loi?

Osaisin rakastaa jos tietäisin mitä se on.

Osaisit rakastaa jos tietäisit mitä se on.

TOIVE

Puhdas ikävä on se mitä tahdon

kaipuuta kohti suurempaa

kohtaamispaikka sydämessä

Vain valmis ottamaan vastaan

ei vaatimusta, ei odotuksia

Yhteys jota ei voi unohtaa

Voin olla ehjä tai rikkinäinen

saan luvan olla olemassa

Elävän veden virrat huuhtoo silmistä

kuoleman katseen,

samentuneen veden

ARMO

Palasia vain,

pelkkiä muruja löysin,

ne kokosin uudeksi tarinaksi.

Tämä on luovuttamaton omaisuus,

Ei sille voi laskea hintaa.

Näen ikkunalaudallani kuoleman,

se varistaa kukkien lehdet parketille.

Siinä näen kätteni teot.

Ei se mitään,

sanoi rakkaus,

tekojasi en katsele.

Veriset päät nousevat uniini

yhä vaatien minun sieluani.

Siihen niillä ei enää ole oikeutta.