Tämä seuraava teksti on sellainen joka on kaikesta kirjoittamastani tullut selvimmin Jumalalta. Siihen kiteytyi oma prosessini häpeän kanssa, mutta tämä oli tarkoitettu myös toiselle henkilölle, jonka kanssa sinä vuonna olin kirjeenvaihdossa.

Häpeähäkki

Etsin peiliä, josta näkisin kuka olen
Lasihäkki sulaa kelmuksi iholleni
Sen läpi näkee yhä huonommin
Se torjuu palavat nuolet
myös ne jotka lähetän sisältäni

Omat nuoleni tunkeutuvat ytimeen asti
ja osuvat tyhjyyteen
Olen itseltänikin piilossa

Peilitalossa tai kummitusjunassa
välillä näen välähdyksiä
Hei, tuolla minä olen, ehkä..
Hei, katsokaa ja huomatkaa
minulla on surulliset silmät!

Häpeä koskettaa syvästi koko olemassa oloa. Sitä on vaikea hahmottaa, varsinkin jos tunne on syntynyt jo hyvin varhain. Se voi olla lähtöisin jo siitä, että omat vanhemmat eivät ole ehkä osanneet katseellaan toivottaa tähän maailmaan tervetulleeksi. Ehkä syntyy syvät haavat pienenä lapsena, kun et kelpaakaan muille sellaisena kuin olet. Joudut luomaan suojamuurin, jonka taakse lopulta hukkaat itsesikin. Se aiheuttaa vetäytymisen pois ihmisten yhteydestä tai joillakin ihmisillä se voi kääntyä myös häpeämättömyydeksi tai häpeäraivoksi. 

Jokainen rakastava katse ja avoin syli voi murtaa tätä muuria vähän kerrallaan. Ennenkaikkea Jumalan rakkaus, joka ei torju yhtäkään ihmistä, vaan antaa luvan olla olemassa, koska jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen on arvokas ja rakastettu.