Huittisissa bussin valloitti toistakymmentä venäläisteiniä. Onneksi niiden mukana näyttää olevan joku vanhempikin henkilö. Keskustelu vieraalla kielellä luo kuitenkin mieleen aavistuksen hermostunutta tunnelmaa. Onneksi bussin koneen ääni ja ilmastoinnin humina peittää puheensorinan riittävän hyvin, että kuulee sentään omat ajatuksensa.

Huittinen näyttää hiljaiselta heinäkuisessa aamuauringon paisteessa. Tänään tulee lämmin päivä. Tänään tulee hyvä päivä. Loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Ensimmäinen kerta kun kuljen näin pitkää matkaa bussilla. Junalla Turkuun tuli mentyä useinkin kouluaikoina ja vähän niiden aikojen jälkeen tuli kaupungin bussit Tampereella tutuiksi. Sillon ei vielä ollut niissä edes näitä perhanan turvavöitä.

Elämä keski-ikäistyy ja seestyy. Niin sitä ainakin olettaisi. Välillä luulen että olin 20-vuotta sitten kuitenkin paljon viisaampi. Mitä ihminen oppii elämänsä aikana. Ihan samojen ongelmien kanssa painivat 70-vuotiaat, kun parikymppisetkin. Missä näkyy ikääntymisen tuoma kypsyys? Tätä kyseli multa eräs 75-vuotias rouva sähköpostissaan. Mikä minä olen siihen mitään vastaamaan?

Elämän karikoiden keskellä on usein helpompi neuvoa muita, kuin itseään. Muiden auttaminen kyllä auttaa itseäkin vai unohtaako sitä vaan hetkeksi omat vaikeutensa, kun toisilla on vielä vaikeampaa. Toisaalta saattaahan loppuikä olla samaa pastan jauhantaa, kun ei mikään tunnu muillakaan selkeytyvän iän myötä.

Näistäkin huolimatta, uskon kyllä muutoksen mahdollisuuten. Niin paljon niitä tarinoita on kuultu. Uskoontulo usein muuttaa, mutta entä jos jo on sitäkin kokeillut? Ei se kaikkia autuaaksi tee. Vaikka mitä sen on väliä. Sama on lopputulos. Kaikki kuolee aikanaan. Sataa ja paistaa, niin hyville kuin pahoille. Omalla viisaudellaan ei tee Jumalan edessä mitään.

Viljapellot alkaa tuleentua ja kesä parhaimmillaan. Mitä tämäkin kesä vielä mahtaa tuoda. Miten paljon tarinoita kätkeytyykään ihmisten julkisivujen taakse. Lähimilläkään ihmiselläkään ei ole siitä välttämättä mitään aavistustakaan.

Toinen rinnakkaismaailma sallittaneen. Onhan muuten elämä vähän liian yksinkertaista ja tavallista. Itselleni maailma on yhtenäinen, eri ihmiset ovat vaan nähneet siitä erilaisia osia. Eihän kokonaisuutta tiedä itsekään.

Olen kadottanut sisäisen villapaitani. Minulla on kylmä, vaikka ympärillä olisi kuinka lämmin. Mikään ei kosketa minua riittävästi.