Näen peilistä paljon vieraita kasvoja,

aavikon tuulet puhaltavat lävitseni.

Katson silmiisi ja näen maailman loppuun asti.

Ei ole siellä mitään mihin tarttua kiinni.

Kuinka tyhjyys voikaan täyttää koko tilan,

miten se voi jatkua äärettömyyteen asti?

Haluaisin vain luvan elää ihmisenä, luvan olla,

en halunnut tätä kasvottomuutta.

Enää en halua päivänvaloon,

kaikelle alttiiksi ja paljaaksi.

Suru pitäköön minusta huolta.

Kun viimeksi katsoin taakseni,

oli se vielä siellä.

On turvallista nukahtaa tuttu pelko vierellään.

Aamulla viilsin itseäni tunteakseni

rakkauden,

tyhjyys kasvoi sisälläni

ja saavutti maailmani rajat.

Suljetut korvat pelottavat minua.

Arka sydämeni kääntyy takaisin.

Vapisevin käsin suljen ovet,

minun suruni on heille liikaa.

En jaksa rakastaa,

siitä olen varma.

Ehkä vielä jaksan odottaa huomiseen.

Tahtoisin vain oikeuden

elää rikkinäisenä.

Toivon lisää aamuja, jolloin mihinkään

ei ole kiire,

lisää päiviä jotka kertovat elämästä.

Tunnenko rakkauden kun se saapuu?

Onko se yhtään näköiseni?

PIENI TOIVON KIPINÄ

Mietin elämän olennaisia sävyjä

Ja haluan nähdä enemmän kuin eilen.

Kylmyys tunkee lävitse ja

Havahdun pelkooni.

Ei ole tulevaa

Vain tämä valheiden seitti,

Mitä mä teen jos sekin otetaan pois?

Mihin voisin enää mennä

Olen kiinni tyhjyydessä

Jonka varassa voin hukata ahdistuksen.

Olisiko kaikki toisin jos uskaltaisin

Rakastaa.

Kuinka enää löydän takaisin

Olen herännyt vieraassa maassa;

Saapunut tänne tuntematta ikävää.

Katson toisia kohtaamatta,

Kerron tarinaa joka ei ole omani.

Sieluni itkee ikävää

Jota ei tiennyt olevan.

Mutta sinä rakennat minulle

Paikan vapauteen,

Ohjaat askeleeni oikeaan

Ja kun tuot minulle toivon

Irrotan otteeni ja saavun kotiin.

SYLI

Ilta saapuu

etsii ihminen kotiaan

Näin aina käy, aina uudestaan

Kädet tahriintuneet on mustaan ja

valkeaan

Punainen pelon viitta sitoo menneeseen

Uusi aamu

kuin perhosen ensilento

Lyhyt on matka, toinen siipi liian hento

Peilissä ihmisen kasvot

lapsen kyyneleet

Surematta jääneet surut

unelmat ruostuneet

Kun sylin löytää

löytää vapauden

ja matka jatkuu kanssa Jeesuksen

KANTAKAPAKASSA

Auringon jälkeen

me huojuvissa taloissa

takerrutaan toisiimme

majakan valo hukkuu kuohuihin

kun unohdus kietoutuu ihmisiin

Hämärä tuo voimaa ja lohdutusta

Jalkoja polttaa levoton rytmi

hikikarpalot vierii selkärankaa

juoma kaatuu, lasi särkyy

mutta sydän ei

Vapaus vaatii aarretta etsimään

kaikki odottaa huomista parempaa

Vielä ei kannata lähteä pois

ei me olla kovin kaukana

Tässä hetkessä hyvä olla

ei pelot koskaan kiinni saa

Totuus kyllä aina mahtuu

unelmiemme eteiseen

AAMUNAVAUS

Kadotin sisäisen villapaidan

jäin vangiksi liskojen yöhön

Tuomiokellot aamulla soittaa

ja pakottaa uuteen työhön

Surusilmät peilistä katsoo

kaiken onttouden takaa

taito puuttuu siihen miten

sen muille voisi jakaa

Hellan pesään sytykkeitä laitan

on ilmassa leijuva piimä

Hetken sen jos pysäyttäisin

olis kaikki läsnä siinä

Kissan heleä aamunauku

uuteen päivään kiskoo

Pieniä onnen sirpaleita

taivas meille viskoo

SÄRKYMINEN

Jumalan päivä koittaa

uusi aamu on

Valo varjot voittaa

saa paha tuomion

Päästä irti, päästä vapauteen

päästä tuska, päästä häpeä

Löytyy uudelleen lapsen haaveet

sisälle haudatun pienen ihmisen tunteet

Pue sanoiksi, kerro maailmalle

miten voitto on saatu

Hylätty sisin huutaa

se sotkee suunnitelmat

Hiljennä se jos tahdot

helppo sulkea suu, torjua uusi alku

palata tasaiseen arkeen, tappavaan tylsyyteen

Sisin ei suostu enää

se sulaa, se räjähtää

se hajottaa kuoren palasiksi

Vartijat laskee aseensa ja

päästää valon sisään

UUSI ALKU

Saavuit odottamatta

tähän harmaaseen huoneeseen.

Sumuverho repäistiin pois paikaltaan

Hetken luulin tää silmäni sokaisee,

Kauneus elämän luokseni saapui.

Uskon että mä vielä värit nään

Jo erotan mustan ja harmaan!

Toisinaan kai käy niin

Voi mennä kauaskin harhaan

Totuus etsii jalansijaa

Miettii uskaltaisiko sisään.

Varovasti koputtelee

Se elämänuskoa lisää

Rakkaus saapuu niin kuin aina

Väsymättä ja salaa.

Hiipii hiljaa ja paikkoja järjestää

Jos poistuukin niin aina palaa

Pelkoa en enää kiinni saa

Huoletkin lähtee rajan taa

Haihtuu hämäryys

Joka menneisyyttäni toistaa

VASTUU TARINASTA

Kertomatta jäänyt tarina haalistuu,

katson sen kalpeata pintaa.

Näillä paidanriekaleilla halusin

kerran syleillä koko maailmaa.

Maailma poltti hihani

tuhkaksi.

Kevään koittaessa

kaikki paljastuu.

Elämä luo uudet verhot,

puille uudet vaatteet,

maalle uuden maton,

minulle uuden voiman.

KOHTAAMINEN

Tapasin sinut tänään ensimmäistä kertaa,

vaikka olin tavannut jo tuhansia kertoja.

Ensimmäistä kertaa näin

aavistuksen sielustasi.

Olen kasvanut vahvemmaksi,

voisimme palata takaisin alkuun,

hetkeen jolloin kaikki lähti kulkemaan

turhuuden polkuja.

Tekisinkö kaiken toisin,

vai antaisinko sittenkin olla?

Kadunko hetkiäni elämän koulussa?

Syytänkö Häntä,

joka minut tällaiseksi loi?

Osaisin rakastaa jos tietäisin mitä se on.

Osaisit rakastaa jos tietäisit mitä se on.

TOIVE

Puhdas ikävä on se mitä tahdon

kaipuuta kohti suurempaa

kohtaamispaikka sydämessä

Vain valmis ottamaan vastaan

ei vaatimusta, ei odotuksia

Yhteys jota ei voi unohtaa

Voin olla ehjä tai rikkinäinen

saan luvan olla olemassa

Elävän veden virrat huuhtoo silmistä

kuoleman katseen,

samentuneen veden

ARMO

Palasia vain,

pelkkiä muruja löysin,

ne kokosin uudeksi tarinaksi.

Tämä on luovuttamaton omaisuus,

Ei sille voi laskea hintaa.

Näen ikkunalaudallani kuoleman,

se varistaa kukkien lehdet parketille.

Siinä näen kätteni teot.

Ei se mitään,

sanoi rakkaus,

tekojasi en katsele.

Veriset päät nousevat uniini

yhä vaatien minun sieluani.

Siihen niillä ei enää ole oikeutta.

Tampereen rautatieasema. Mies makasi asematunnelin seinän vierustalla sammuneena. Vaatteista ja olemuksesta näkyi  kauaksi, että alkoholia on kulunut jo pidempään. Pysähdyin ohikiitäväksi hetkeksi ja rukoilin: "Herra auta tätä miestä, Sinä tunnet hänet ja tiedät tilanteen." Aivankuin sisäinen ääni olisi kysynyt minulta: "Mikä sinut erottaa tuosta ihmisestä?"

Olisin voinut vastata, että en ole lainkaan samanlainen, eikä minusta koskaan tulekaan tuollaista. Olin 20-kymppinen raitis uskova nuori nainen ja se mahdollisuus, että olisin ollut sammuneena keskellä kaupunkia oli todella kaukana omasta elämästä. Mutta vastasin kuitenkin: "Ei mikään". Tuo mies on ihminen, kuten minä itsekin. Hänellä ehkä on läheisiä, jotka odottavat häntä kotiin. Varmasti on jotkut syyt siihen, että on päätynyt tuohon jamaan. Aavistin myös, että voin olla siinä eräänä päivänä ihan hyvin itsekin. Elämässä voi tapahtua kaikkea odottamatonta. Elämä ei aina ole reilua.

Vuosi 1996 kevät.

Istun bussissa lähellä Tampereen rautatieasemaa. Bussin pysäyttää nainen. Hän heittäytyy makaamaan oviaukon askelmille. Hän ei halua kyytiin. Hän itkee ja huutaa ja puhuu sekavia. Haluaa päästä mielisairaalaan, josta hän ilmeisesti oli kotilomalla, muttei tämä bussi ole menossa sinne päinkään. Joku ilmeisesti lupaa soittaa taksin ja nainen poistuu jalkakäytävälle ja bussi pääsee jatkamaan. Taas sama sisäinen ääni kysyy: Mikä sinut erottaa tästä ihmisestä? Olisin voinut vastata, että en minä ole sairas ja en mä koskaan voisi olla noin sekaisin päästäni. Mitä nyt vähän on pakko-oireita ja joskus tuntuu, että sekoan, mutta lisää vaan viinaa, niin kyllä se siitä taas rauhottuu. Vastasin kuitenkin:"Ei mikään". Mistä minä voin tietää missä olen muutaman vuoden päästä, vaikka toistaiseksi olen pystynyt selviytymään. Elämä on niin epävarmaa.

Vuosi 2016 loppusyksy

Ajoin klo 5 aamulla Tampereen rantatunnelista, joka oli avattu liikenteelle juuri paria tuntia aiemmin. Oli hiljaista, eikä näkynyt enää jälkeäkään avajaisseremonioista. Olin menossa junalla Helsinkiin työnantajan maksamaan koulutuspäivään. Noustessani laiturille, rautatieaseman portaikossa makasi sammuneena nainen. Hän liikahti vähän ja korjasi asentoa. Näköjään portaissakin voi nukkua. Sitä en ennestään tiennyt.

Mikä sinut erottaa tästä ihmisestä?  Kuuluisiko taas vastata: "Ei mikään." Toisaalta kuitenkin kaikki. Minulla on tulevaisuus ja toivo. Jeesuksessa minulla on kaikki. Mutta voihan tuo nainenkin myös olla uskossa ja oikealla tiellä ja vaan hetkeksi väsähtänyt. Ei koskaan voi katsoa pelkkää ulkokuorta.

Sain nallen lukioaikana jonkinlaisena palkintona. En muista tarkemmin mihin asiaan se palkinnonjako liittyi, mutta saimme mennä paremmuusjärjestyksessä valitsemaan pöydältä palkintoa. Esillä oli monenlaista ja rahallisestikin eriarvoista tavaraa ja parhaat tietysti menivät ensin. Nallet menivät heti ensimmäisten palkintojen joukossa ja kun tuli mun vuoroni, niin oli viimeinen nalle vielä jäljellä ja tiesin että mun perässä tuleva seuraava luokkakaveri olisi myös sen erittäin mielellään ottanut.

Olin niin epäitsekäs, että olisin saattanut aivan hyvin ottaa jotain muutakin ja hetken sitä harkitsin, että olisi parempi ottaa vaan jotain vaatimattomampaa, koska tiesin, että siitä nallesta oltaisiin mulle kateellisia ja koin muutenkin, että enhän minä niin hyvää palkintoa edes ansaitse.

Mutta sitten nappasin sen siitä viime hetkellä seuraavan kaverin jo melkein ojentaessa kättään sitä kohti ja vaikka hän kuinka harmitteli asiaa ääneen, niin tuntuipa hyvältä kerrankin olla "itsekäs" ja ottaa se mikä mulle kuului. Ei tarvitse aina olla muille mieliksi, vaikka siitä seuraisi vähän nurinaakin. Aivan kuin kaikki olisivat odottaneetkin mun ottavan jotain muuta. Myöhemmin aina kun olen nallea katsonut, niin olen muistanut tämän tapahtuman ja siitä seuranneen voittajafiiliksen.

Moni voi pitää itseään arvottomampana kuin muut. On näitä niin tuttuja lauseita tullut itsekin monesti toistettua. "Joo joo, ei sen väliä", "ihan sama", "ei mun niin väliä", "ihan miten vaan teille parhaiten sopii", "ei mulla tähän mitään sen ihmeempää lisättävää", "kaikki käy", "ei haittaa", "mä nyt vaan oon tällainen", jne.

Toki näitäkin voi käyttää, jos sitä oikeasti tarkoittaa ja haluaa olla epäitsekäs tai haluaa antaa jollekkin toiselle välillä mahdollisuuden, mutta silloin sen pitää tulla sydämestä ja olla aitoa, ettei sitten jälkeenpäin tarvitse harmitella, että olisin kyllä halunnut kuitenkin sanoa jotain ihan muuta. Siihen mitä valitsemme sanoa voi liittyä aito valinta kahden vaihtoehdon välillä tai sitten annamme arvottomuuden kokemuksen valita puolestamme sen mikä "arvollemme" paremmin sopii.

Ihmisillä on monenlaisia arvoasteikkoja, jolla arvioimme toistemme hyödyllisyyttä, asiantuntemusta tai asemaa ja joissakin tilanteissa on hyvä pitää matalaa profiilia. Asiantuntijan kanssa ei välttämättä kannata lähteä väittelemään ja on ihan hyvä vaieta joissakin tilanteissa, mutta ainakin Jumalan edessä olemme kaikki yhtä arvokkaita.

Törmäsin papereita selatessani vanhaan tekstiini 20 vuoden takaa. Muistan jo silloin kirjoittaneeni tämän sillä ajatuksella, että tästä voisi itseni lisäksi joskus joku muukin hyötyä, joten laitetaan jakoon.

HYVÄSTEJÄ VIINALLE JÄLLEEN KERRAN

Joudun jättämään sinut, ehkä pitkäksikin aikaa, vaikka olet ollut tärkein ystäväni.

Olit luonani aina kun tarvitsin lohdutusta, koskaan et pettänyt lupaustasi.

Saavuit aina täynnä intoa ja uutta voimaa. Kiedoit minut lämpimään syleilyysi.

Kanssasi olin turvassa, kaiken pahan ulkopuolella.

Veit minut ihmeellisiin paikkoihin ja mielenkiintoisten ihmisten luo.

Paljon olisi jäänyt kokematta ilman sinua, monet tunteet elämättä ilman sinua.

Pääsin kanssasi mielikuvituksen ja luovuuden lähteille. olit aina valmiina minua varten.

Aivan kuin olisit välittänyt minusta,

rakastanut minua.

Sinun seurassasi olin rohkeampi ja enkä pelännyt.

Loit maailmaani pysyvyyttä ja ankkuroit elämäni turvalliseen satamaan.

Sinun syliisi oli hyvä nukahtaa ja lepäsin kuin lapsi huolia vailla. Uskoin viimeinkin hyvyyteen.

Sinä opetit mitä on rakkaus, keneltä muulta sen olisin voinut oppia. Olit lähempänä kuin Jumala ja ihmisen rakkautta en ollut kohdannut.

En enää muista aikaa, jolloin en tuntenut sinua. En tiedä kuka olisin ilman sinua.

Kun olet poissa minut valtaa tyhjyys ja yksinäisyys.

*  *  *  *

Vuosien myötä paljastui petollisuutesi. voimasi muuttui minulle voimattomuudeksi, välittämisesi muuttui välinpitämättömyydeksi.

Väsyin jatkamaan elämää sinun ehdoillasi, enkä enää voinut päättää itse elämästäni.

Jouduin valehtelemaan ja varastamaan vuoksesi. Pakotit minut istumaan nurkassa ja

puit minut ahdistukseen.

Olin yksin sinun kanssasi tässä maailmassa, etkä enää riittänyt minulle.

Halusin lisää, mutta sekään ei riittänyt.

Läsnäolosi sattui minuun, mutta vielä enemmän sattui kun yritin jättää sinut. Pelkäsin mitä on edessä,

sinä jätät minut aivan tyhjän päälle.

Pelkäsin ääniä, joita kuulin.

Näin olemattomia näkyjä.

Häpesin, miten olinkaan voinut uskoa sinun lupauksiisi.

Tahtoisin vihata sinua, mutta silti rakastan.

*  *  *  *

Et ole todellisuutta, vain oman mieleni tuotos. Joudun hylkäämään osan itseäni.

Tämä seuraava teksti on sellainen joka on kaikesta kirjoittamastani tullut selvimmin Jumalalta. Siihen kiteytyi oma prosessini häpeän kanssa, mutta tämä oli tarkoitettu myös toiselle henkilölle, jonka kanssa sinä vuonna olin kirjeenvaihdossa.

Häpeähäkki

Etsin peiliä, josta näkisin kuka olen
Lasihäkki sulaa kelmuksi iholleni
Sen läpi näkee yhä huonommin
Se torjuu palavat nuolet
myös ne jotka lähetän sisältäni

Omat nuoleni tunkeutuvat ytimeen asti
ja osuvat tyhjyyteen
Olen itseltänikin piilossa

Peilitalossa tai kummitusjunassa
välillä näen välähdyksiä
Hei, tuolla minä olen, ehkä..
Hei, katsokaa ja huomatkaa
minulla on surulliset silmät!

Häpeä koskettaa syvästi koko olemassa oloa. Sitä on vaikea hahmottaa, varsinkin jos tunne on syntynyt jo hyvin varhain. Se voi olla lähtöisin jo siitä, että omat vanhemmat eivät ole ehkä osanneet katseellaan toivottaa tähän maailmaan tervetulleeksi. Ehkä syntyy syvät haavat pienenä lapsena, kun et kelpaakaan muille sellaisena kuin olet. Joudut luomaan suojamuurin, jonka taakse lopulta hukkaat itsesikin. Se aiheuttaa vetäytymisen pois ihmisten yhteydestä tai joillakin ihmisillä se voi kääntyä myös häpeämättömyydeksi tai häpeäraivoksi. 

Jokainen rakastava katse ja avoin syli voi murtaa tätä muuria vähän kerrallaan. Ennenkaikkea Jumalan rakkaus, joka ei torju yhtäkään ihmistä, vaan antaa luvan olla olemassa, koska jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen on arvokas ja rakastettu.

Jumalan johdatus on aika mielenkiintoinen juttu. Miten Jumala johdattaa? Me uskovat sanomme usein, että kuulemme Jumalan puhuvan, mutta Jumalan puhe on jossakin hengen tasolla, ei useinkaan korvin kuultavaa. Ehkä joku kuulee ihan ääniäkin, mutta ainakin mulle se "puhe"  tarkoittaa sellaista sisäistä varmuutta tietyssä tilanteessa. Se on vaan joku sellainen sydämen ääni, josta vaan tietää, että tämä ajatus on Jumalalta.

Johdatus muodostuu pitkälti omista valinnoista, jotka pohjautuu siihen sisäiseen Jumalan "ääneen" tai raamatun sanaan ja siihen mitä olen sieltä oppinut tai muiden ihmisten kokemuksista (myös omasta kokemuksesta) oppinut tietämään oikeaksi.

Johdatus ei ole aina sitä mitä odotetaan ja rukouksessa pyydetään. On helppo pyytää Jumalalta johdatusta ja apua erilaisissa ongelmatilanteissa. Ongelmat voivat liittyä esim. hankaliin ihmissuhteisiin, työpaikan ongelmiin, sairauksiin jne. Aina odotetaan jotain eteenpäinmenoa asioissa ja jotain parempaa tulevaksi. Kyllä näin varmasti pidemmällä aikavälillä voi ollakin ja viimeistään taivaankodissa kaikki kääntyy lopullisesti hyväksi, mutta Jumalan johdatus voi viedä myös inhimillisesti katsoen huonompaan suuntaan. Ainakin jos tarkastelee asiaa lyhyellä aikavälillä.

Sielunhoidosta ja sisäisen paranemisen prosessista on omakohtaista kokemusta siinä, miten Pyhä Henki johtaa kohtaamaan kipuja ja tuskaa, jotka olisi varmasti helpompi sivuuttaa ja lakaista maton alle. Pidemmän päälle tämä asioiden sivuuttaminen ei tietenkään ole oikea ratkaisu, koska jos haluaa parantua, niin on suostuttava kipuun. Vuosia on mennyt itsellä erilaisten tunteiden käsittelemiseen, mutta eräänä päivänä tunsin sen Jumalan "puheen" sisimmässäni. Prosessi on ohi. Ei tarvitse enää miettiä menneisyyden haavoja, eikä etsiä vieläkö olisi jotakin selvitettävää.

Olin vapaa mutta mitä varten? Miten tästä eteenpäin? Kuka mä olen? Onko joku tarkoitus mun elämälle? Joku tehtävä Jumalalta? En olisi uskonut, että vuosien paranemisprosessin jälkeen voi olla yhtäkkiä niin tyhjä olo. Kun esim. viha ja häpeä ja riippuvuudet on olleet osa jokapäiväistä elämää koko aikuisiän, niin olikin vähän jopa pelottavaa, kun ne eivät enää ole siinä koko ajan läsnä. Näissä ajatuksissa elin noin vuosi sitten.

Pyysin Jumalaa näyttämään miten tästä eteenpäin, mutta ei tuntunut tulevan mitään vastausta, mutta kuitenkin oli tarve löytää jotakin uutta elämään. Turhauduin. Väsyin yrittämään. Yritin vaan unohtaa ja keskittyä töihin ja muuhun arkeen, kunnes keväällä luulin sairastuvani johonkin. En jaksanut enää mitään. Kuntosalilla meinasi lähteä taju, kun nousin lattialta liian nopeasti ylös ja en muutenkaan pystynyt enää samoihin suorituksiin kuin ennen. Jatkuvasti oli jonkin verran rytmihäiriöitä ja pari kuukautta kestävä keuhkoputkentulehdus. Kuitenkaan ei lääkäri tähän päivään mennessä ole vikaa löytänyt, niin luultavasti kyse on ollut lähinnä henkisestä uupumisesta. Nyt syksyn tullen on taas energiaa tehdä mitä vaan ja ihan ok olo kaikin puolin.

Työtehtävät aikoi jäämään keväällä pahasti rästiin ja olihan sitä kertynyt yhtä sun toista velvoitetta ja vapaaehtoishommaa. Oli vaan lopetettava kaikki mitkä oli mahdollista ja jättää vain se mikä oikeasti on tärkeää. Tämä oli oikein vapauttavaa ja oli lopulta yllättävän "kivaa" sanoa ihmisille, että kiitos vaan kysymästä, mutta en tee, enkä tule. Jos joku asia minun osallistumisestani on kiinni, niin loppukoon vaikka koko homma, mutta mua ei kiinnosta. Sori.

Sitten oli vaan lähdettävä etsimään apua ja ihmisiä. Seuraava askel oli päästä pois omista turvallisista kuvioista ja luottaa muihinkin ihmisiin. Aikuisiällä kun ei ole oikeastaan koskaan ollut ystäviäkään, paitsi tuo mun ihana mieheni ja parin viime vuoden aikana vähän olen tutustunut paremmin joihinkin ihmisiin.

En olisi keväällä vielä uskonut mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan ja että mitä kautta uudet asiat löytyy. Jumala on usein kyllä yllättänyt elämän varrella ja mä olen kyllä ilmoittanut, että antaa tulla mitä vaan, kyllä mun huumorintaju sen kestää, kunhan se lopulta on mun parhaaksi. Jumala onneksi tahtoo vain hyvää.

Tästä päästääkin mielenkiintoiseen dilemmaan, että jos Jumala tahtoo vain hyvää ja ohjaa oikeaan ja kehoittaa tekemään rakentavia asioita, niin voiko Jumalan tahto olla myös se, että joskus toimin väärin ja jopa lainvastaisesti, jotta Hänen tahtonsa toteutuisi? Kävi vähän tämän tyyppinen asia tässä jokin aika sitten ja tässä tapauksessa se ainakin vaikuttaisi olleen Jumalan tahto, koska väärän ratkaisun seurauksena  tapahtui jotain käsittämättömän suurta, jota en tahdo uskoa vielä todeksi. Tiedän vain, että tämä on totta. Tunnen sydämmessäni, että olen vapaa. Onhan näitä ollut hetkellisiä "heräämisiä" ennenkin ja niissä tilanteissa meinaa mennä vähän manian puolelle tämä ilo ja riemu ja sitten taas palataan tylsään arkeen ja turhautumiseen. Tiedän, että tässä on nyt jotain aidosti uutta ja pysyvämpää, koska sydämessä on uudenlainen rauha. Löysin itseni ristin juurelta ja ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla tunsin syyllisyyttä teoistani ja sain ymmärtää armon merkityksen vähän syvemmin kuin ennen.

Vaikka tämä onkin anonyymi blogi, niin en silti mene yksityiskohtiin sen enempää, mutta Jumala lähetti erään henkilön enkeliksi mun tielleni kaksikin kertaa. Tajusin Jumalan pysäyttävän minut ja tiesin että Hän haluaa mulle kertoa jotakin juuri nyt. Yksi konkreettinen asia ainakin sen seurauksena, kun muistin myös muutaman vuoden takaisin haaveeni opetella soittamaan kitaraa, mutta unohdin sen silloin kun en uskonut, että se olisi mulle kuitenkaan mahdollista, mutta pyysin silti Jumalaa muistuttamaan asiasta, jos se tulee joskus ajankohtaiseksi. Nyt lähdin ainakin yrittämään ja pitkästä aikaa on ensimmäisenä aamulla jotain muutakin ajatuksissa ja kädessä kuin kännykkä.

En mä tiedä vielä mikä tarkoitus mun elämällä on, mutta ainakin olen varma, että Jumala on mun kanssani ja se riittää. Jumala varmasti johtaa johonkin, kun vaan elän Hänen kanssaan päivä kerrallaan. Jokainen päivä on täynnä Jumalan tekoja.

KIITOS JEESUS!

Huittinen näyttää hiljaiselta heinäkuisessa aamuauringon paisteessa. Tänään tulee lämmin päivä. Tänään tulee hyvä päivä. Loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Ensimmäinen kerta kun kuljen näin pitkää matkaa bussilla. Junalla Turkuun tuli mentyä useinkin kouluaikoina ja vähän niiden aikojen jälkeen tuli kaupungin bussit Tampereella tutuiksi. Sillon ei vielä ollut niissä edes näitä perhanan turvavöitä.

Elämä keski-ikäistyy ja seestyy. Niin sitä ainakin olettaisi. Välillä luulen että olin 20-vuotta sitten kuitenkin paljon viisaampi. Mitä ihminen oppii elämänsä aikana. Ihan samojen ongelmien kanssa painivat 70-vuotiaat, kun parikymppisetkin. Missä näkyy ikääntymisen tuoma kypsyys? Tätä kyseli multa eräs 75-vuotias rouva sähköpostissaan. Mikä minä olen siihen mitään vastaamaan?

Elämän karikoiden keskellä on usein helpompi neuvoa muita, kuin itseään. Muiden auttaminen kyllä auttaa itseäkin vai unohtaako sitä vaan hetkeksi omat vaikeutensa, kun toisilla on vielä vaikeampaa. Toisaalta saattaahan loppuikä olla samaa pastan jauhantaa, kun ei mikään tunnu muillakaan selkeytyvän iän myötä.

Näistäkin huolimatta, uskon kyllä muutoksen mahdollisuuten. Niin paljon niitä tarinoita on kuultu. Uskoontulo usein muuttaa, mutta entä jos jo on sitäkin kokeillut? Ei se kaikkia autuaaksi tee. Vaikka mitä sen on väliä. Sama on lopputulos. Kaikki kuolee aikanaan. Sataa ja paistaa, niin hyville kuin pahoille. Omalla viisaudellaan ei tee Jumalan edessä mitään.

Viljapellot alkaa tuleentua ja kesä parhaimmillaan. Mitä tämäkin kesä vielä mahtaa tuoda. Miten paljon tarinoita kätkeytyykään ihmisten julkisivujen taakse. Lähimilläkään ihmiselläkään ei ole siitä välttämättä mitään aavistustakaan.

Toinen rinnakkaismaailma sallittaneen. Onhan muuten elämä vähän liian yksinkertaista ja tavallista. Itselleni maailma on yhtenäinen, eri ihmiset ovat vaan nähneet siitä erilaisia osia. Eihän kokonaisuutta tiedä itsekään.

Olen kadottanut sisäisen villapaitani. Minulla on kylmä, vaikka ympärillä olisi kuinka lämmin. Mikään ei kosketa minua riittävästi.

Saunaan liittyviä muistoja mm. se kun pikkuveli kusi kiukaalle ja sitten saunaa tuuletettiin loppuilta. Haisi kiuas vielä monta viikkoa jälkeenkinpäin aina kun sitä lämmitti, mutta haju haihtui pikkuhiljaa. Onneksi tuli sekin sillon koettua, koska jossain myöhemmässä elämänvaiheessa, ehkä jossain saunabileissä olisin saattanut kokeilla tuota kiukaalle kusemista itsekin. Ihminen on viisas kun oppii joskus jopa toistenkin tekemistä virheistä.

Bad boys Blue soittelee taustalla, kun kirjoittelen. Onneksi on Youtube, niin voi kuunnella kaikki vanhat biisit joita tuli kuunneltua kouluaikana ja nekin joita ei tullut kuunneltua, koska se ei ollut sopivaa uskovalle. Välillä ikäisteni kanssa keskustellessa toteaa, että on jotain jäänyt hämärän peittoon, kun ei ole voinut nähdä samoja televisio-ohjelmia, kun muut.

Aukkoja sivistyksessä siis televisiottoman ja radiottaman kodin vuoksi. Radiosta sai kuunnella yleensä vaan ne uutiset. Lasten musiikin toivekonserttikin joutui pannaan 80-luvun puolenvälin paikkeilla, kun siellä alkoi olla liikaa muutakin kun varsinaista lasten musiikkia. Kai lasten piti toivoa Dingoa eetteriin.

Sitten kun vielä piti jossain vaiheessa yläastetta tuhota vanhat musiikkikasetit, kun Leo Mellerin kasettiluennon inspiroimana saatiin teinit synnintuntoon, että ne kaikki pitää tuhota ja että Rock on suurinta syntiä. Niin tyhmä en sentään ollut, että olisin vienyt rovioon c-kasetteja, mutta äänitin päälle jotain soveliampaa musiikkia, kunnes päätin seuraavana vuonna palata aikaisempaan systeemiin ja jatkoin "maailmallisen"musiikin parissa. Teinit polttivat silloin myös julisteita ja bändipaitoja ihan innolla. Mulla ei sellasia tietenkään kilttinä tyttönä ollut.

Enkä mä edes fanittanut mitään bändiä. Yleensä mä halusin vaan kuunnella musaa, enkä halunnut tietää kuka oli laulaja tai minkä näköisiä muusikot oli. En tiedä mistä se johtui, mutta jotenkin musiikki oli mulle ihan uusi asia ja outo maailma. Ennestään olivat tuttuja vain seurakunnassa lauletut yhteislaulut ja ne muutamat lastenlaulut jota radiosta oli saanut kuunnella. Mikki Hiiri merihädässä ainakin ja jänöjussin mäenlaskut ja mitä näitä nyt oli..

Sitten jossain vaiheessa keksittiin se, että puhelimella johonkin numeroon soittamalla sai kuunnella ajankohtaisia hittejä. Juice Leskisen Eesti-biisi jäi niistä mieleen ja vaikka en varmaan sanoista ymmärtänyt puolikaan, niin se oli ensimmäinen biisi joka jäi mieleen ja vähän sen jälkeen aloin kulkemaan koulussa bussilla ja sieltä jäi päähän soimaan ainakin Veera Teleniuksen Miljoonat ruusut. Harmitti jos joskus oli sellainen bussikuski, joka ei pitänyt radiota päällä tai sitten joku mummo meni kuskille valittamaan, että pitää vaihtaa ylen ykköselle.

En tiedä onko siitä myöhemmin elämässä ollut mitään hyötyä, että yritettiin varjella maailmallisilta vaikutteilta. Mutta eipä tuosta lienee haittakaan ollut.

Lapsuuden saunakokemuksilla ei ole tekemistä musiikin kanssa.

Rock on saatanasta. ;)

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/onko_rock_saatanasta_15608.html#media=15622

https://www.youtube.com/watch?v=7CgKJTNU4lQ

Minuus erottaa minut omaksi itsekseni ihmisten joukosta ja antaa elämälle tarkoituksen ja tehtävän. Se on osallisuutta elämään ja yhteisöihin - esillä oloa.

Toiset ihmiset ovat ehkä heijastaneet vääristyneen kuvan tai kuva on jäänyt hyvin hataraksi, josta ei voi tunnistaa itseään. Kuva voi olla se, että sinusta ei ole mihinkään tai sinä et ole rakastettu.

Elämän tarkoitus on Jumalan antama. Se ei tule ihmisestä itsestään. Tämä tarkoittaa sitä, että minuutemme syntyy yhteydessä Jumalaan ja myös yhteydessä toisiin ihmisiin.

Kun ihminen antaa Jumalan rakastaa itsensä näkyväksi. Jumala voi täyttää myös sen mikä ihmisten taholta jää vajaaksi. Jumalan ajatukset ihmisestä luovat ihmisen minuuden. Jumala rakastaa meidät eloon ja vapauttaa kuolemasta elämään. Vastauksemme siihen tulisi olla rakkaus, joka käytännössä on sitä, että teemme Jumalan tahdon ja alistumme Jumalan pyhän hallintavallan alle. Voimme luottaa siihen, että Jumala tietää kaiken parhaiten.

Siihen ei voi luottaa, että kaikki ongelmat ratkeaisivat. Lopullinen voitto pahasta tulee vasta ikuisuudessa. Kaikki hyvä tässä ajassa on tulevan varjoa.

Haluanko uskoa että Jumala rakastaa ja haluaa antaa tarkoituksen, uuden identiteetin Kristuksessa?

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

2. Kor. 5:17
   

http://www.healingeagle.net/Fin/runoja.html

Viikonlopunviettoon ja kevyempään tunnelmaan pääsee seuravasta linkistä, jos ei jaksa synkistellä. Hyvää viikonloppua!

http://www.viikonloppu.com/